BlogiTiedotteet

Taisteluväsymyksestä rentouttavaan lomaan

Kun kaksi vuotta sitten aloitin työt Psykologipalvelu Poijussa, yksi ensimmäisiä työtehtäviäni oli kirjoittaa loma-aiheinen blogiteksti. Kirjoituksessani ohjasin lomalaisen pehmeästi meditatiiviseen metsään rentoutumaan ja rauhoittumaan. Nyt pari vuotta myöhemmin tekisi mieleni ohjata lomalainen sinne entistäkin jämerämmin.  

Poikkeustilannetta on kestänyt pitkään ja ihmiset potevat taisteluväsymystä. Reilun vuoden ajan olemme kokeneet aivan erityistä stressiä, huolta, tylsistymistä – ja liioittelematta – jopa kuolemanpelkoa.

Poikkeusajan pitkittyessä ihmisten työhyvinvointi on laskenut

Etätyön tekijöitä ovat kuormittaneet mm. ”etäpalaveriputket”, palautumista edistävien taukojen puuttuminen, muutenkin huono ajanhallinta sekä erityisesti työn ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtyminen. Myös tietynlainen irrallisuuden kokemus ja vapaamuotoisten kohtaamisten puuttuminen ovat heikentäneet työhyvinvointia. Vaikka työkavereita ja yhteistyökumppaneita videopalavereissa näkeekin, ovat tapaamiset luonteeltaan enemmän tai vähemmän muodollisia ja esimerkiksi temperamentiltaan hitaammin lämpenevien yksilöiden voi olla vaikea ehtiä niihin kunnolla mukaan.

Maaperää ja tilaa spontaanille ajatusten vaihdolle ja huumorille sekä niistä kumpuavalle yhteiselle luovuudelle ei ole läheskään samassa määrin kuin vapaamuotoisemmissa arjen kohtaamisissa.

Taisteluväsymykseltä eivät suinkaan ole säästyneet myöskään ns. lähityön tekijät, jotka oman terveytensäkin uhalla ovat pitäneet yhteiskuntaamme pyörimässä. Esimerkiksi kasvatus-, opetus- ja hoitotyötä tekevät ovat poikkeusoloissa kantaneet tavallistakin suurempaa emotionaalista kuormaa.

Nyt jos koskaan olemme loman tarpeessa

Olipa taisteluväsymyksemme peruja sitten teams-palaverien sarjatulituksesta tai heikompien rinnalla kulkemisesta ja kannattelusta, selvää on, että nyt jos koskaan olemme loman tarpeessa! Löytyypä oma lomafiiliksesi sitten aidosta suomalaisesta metsästä tai vaikkapa asfalttiviidakosta, seuraavassa muutama vinkki hyvään ja rentouttavaan lomaan:

Ota selkeä irtiotto töistä esimerkiksi jonkinlaisen siirtymäriitin avulla.

Jos olet ollut kotona etätöissä, raivaa kotikonttori pois tai piilota se ovelasti. Tee jotain, millä selkeästi jätät työt taaksesi ja siirryt lomamoodiin. Jos mahdollista, vaihda maisemaa tai vaihda vaikka lomalook. Loman alkua on hyvä vähän juhlistaa!

Uppoudu johonkin sellaiseen tekemiseen, jota et työarjessasi juurikaan tee

Johonkin tekemiseen uppoutuminen vie ajatukset helpommin pois työasioista ja esimerkiksi huolista kuin vaikkapa sohvalla köllöttely ja kännykän selaaminen. Esimerkiksi käsillä tekeminen ja asioiden konkreettinen aikaansaaminen lepuuttavat hermoja, tuovat mielihyvää ja vahvistavat tunnetta omasta selviytymisestä.

Epämuodollisuus kunniaan!

Lomalla on aika unohtaa turhat muodollisuudet. Lomalla kannattaa tavata ihmisiä, joista oikeasti pitää ja joiden kanssa voi olla vapaasti oma itsensä. Tiukasti aikataulutettujen kokousten jälkeen on hyvä saada olla ihmisten kanssa rauhassa ja ajan kanssa; viipyillä ja fiilistellä hyvissä hetkissä; hullutella ja hassutella hyvässä seurassa. Parantaa yhdessä maailmaa vilkuilematta kelloa tai kännykkää…

Rentoudu, rauhoitu – pidä itseäsi hyvänä!

Taisteluväsymykseen saattaa liittyä pitkään jatkunut taistele tai pakene -tila. Ylivirittynyt keho tarvitsee rauhoittumista ja rentoutumista. Viimeistään lomalla onkin syytä pysähtyä, vetää syvään henkeä ja kuulostella omaa kehoaan. Keinoja rentoutumiseen on monia: esimerkiksi rauhallinen liikkuminen luonnossa, saunominen tai hengitys- ja rentoutusharjoitukset.

Nuku!

Monilla ihmisillä on ainakin ajoittain ja erityisesti stressiin liittyen nukkumisvaikeuksia ja univajetta. Pitkään jatkuessaan univaikeudet altistavat monenlaisille terveysongelmille. Lomalla kannattaakin panostaa nukkumiseen. Nauti mahdollisuudesta nukkua aamulla pitkään ja ota nokoset silloin kun siltä tuntuu. Lomalla saa laiskotella!

Kirjoittaja on Poijun vastaava psykologi Anna-Maija Kuistio.

Seuraa Poijua somessa:

Vastaa