Psykologit

Hei, olen psykologi Saara Kaikkonen. Olen työskennellyt monipuolisesti pikkulapsiperheiden, nuorten ja aikuisten parissa sekä eri tasoilla terveyden edistämisestä mielenterveyshäiriöiden tutkimukseen ja hoitoon. Olen tukenut asiakkaitani mm. stressiin, jaksamiseen, ahdistukseen ja masennukseen liittyvissä pulmissa. Asiakkaiden kanssa olemme käsitelleet monia elämän teemoja, kuten opiskeluun, työelämään, vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyen. Myös lasta odottavien ja vauvaperheiden erityiskysymykset ovat minulle tuttuja neuvolapsykologityöstä. Olen työskennellyt myös työelämän soveltuvuusarviointien parissa. Työskentelyssäni käytän yhtenä menetelmänä tietoisuustaitoja eli mindfulnessia, joka on usein hyödyksi stressinhallinnassa sekä omien ajatusten, tunteiden ja kehontuntemusten jäsentämisessä. Työskentelyssäni pyrin aina lisäämään asiakkaan itseymmärrystä, jonka valossa hän voi toimia entistä enemmän omaa hyvinvointiaan tukien.