BlogiMuu psykologityöTerveydenhoidollinen psykologityöYleinen

Kollektiivisesta kriisistä selviytymiseen

Ei voi olla totta. Tapahtuuko tämä oikeasti? Poikkeustila Suomessa koronaviruksen takia. Tällaisia ajatuksia pyörii mielessäni, kun hallituksen uudet ohjeistukset poikkeustilan ajalle on saatu. Oloni on epätodellinen ja tunteet tuntuvat leijuvan jossain kaukana. Mieleeni tulee, että näen unta, tämä on kuin katastrofielokuvaa, joista en ole koskaan suuremmin pitänyt. Mietin mitä kaikkea nyt pitää perua. Takerrun pieniin arkisiin yksityiskohtiin. Olen vielä shokissa, kriisitermein shokkivaiheessa. 

Tämän kaltaiset suuria ihmisjoukkoja koskevat kriisit ovat aikamme länsimaisille ihmisille jotain sellaista, joka tapahtuu jossain muualla, jollekin toiselle, jossain kaukana. Pienemmän mittakaavan kriisejä on toki tullut meidän useimpien kohdalle. Onnettomuus, oma tai läheisen sairastuminen tai menehtyminen. Isoja asioita. Elämän muuttavia asioita, joita on täytynyt ajan kanssa työstää, että niiden kanssa on selvinnyt ja elämä on jatkunut. Olemme saattaneet hakea näissä tilanteissa ammattiapua, että olemme paremmin löytäneet selviytymiskeinoja näihin tilanteisiin ja niiden tuomiin kehon ja mielen reaktioihin. 

Psykologin ammatti ei ole suoja kriisejä vastaan, vaan ihmisinä koemme elämän eteen tuomia asioita kuten kaikki muutkin. Koronakriisi on poikkeuksellinen monin tavoin. Myös siinä, että se koskee koko maailmaa ja yhteiskuntaa. Olemme kaikki samassa veneessä tavalla tai toisella. Tämä on kollektiivinen kriisi. Ihmisinä elämme itse osana tapahtumia. Koemme asioita kukin itselleen ominaisilla tavoilla. Meillä on omat ajatuksemme, huolemme ja tunteemme. Joku meistä kuuluu riskiryhmään ja joutuu miettimään askeleitaan siitä käsin. Taloudelliset huolet ja luopumiset voivat ahdistaa. Psykologin roolista käsin haasteenamme on tukea asiakkaitamme, yksittäisiä ihmisiä ja yhteisöjä käsittelemään ajatuksia ja tunteita sekä saamaan selviytymiskeinoja muuttuvaan tilanteeseen. Psykologisella tiedolla on tärkeä paikkansa kriisistä selviämisessä.

Seuraava kriisin vaihe on reaktiovaihe, jonka aikana ihminen alkaa vähän kerrassaan kohdata järkyttävän tapahtuman, ja yrittää muodostaa käsitystä siitä ja sen merkityksestä. Reaktiovaiheessa tunteet voivat olla tuskallisia ja voimakkaita, ja mieliala voi vaihdella laidasta laitaan. Kriisissä oleva voi syyttää tapahtuneesta itseään tai muita, raivota ja vihata, olla itkuinen ja seuraavassa hetkessä helpottunut.

Eri vaiheet eivät tule siististi peräkkäin vaan limittäin ja lomittain. Epätodellisuuden tunteita tulee edelleen. Välillä olen itkenyt ja surrut etenkin sitä, että lapseni joutuvat kohtaamaan tällaisen tilanteen. Tuntui hirveältä, kun koulut suljettiin, vaikka käsitän miksi niin piti tehdä. Olen huolissani vanhemmistani, jotka asuvat pohjoisessa. Taloudellinen kriisi hirvittää. Digiloikka töissä ja lasten koulunkäynnissä nostaa hikipisarat otsalle. Minua kiukuttaa ja harmittaa pienet asiat lasten etäopiskelun selvittelyssä, samalla kun yritän selviytyä töistäni. Vaikka ymmärrän, mikä tilanne tämä on opettajille ja minkä opettelun he joutuvat töissään tekemään. Olen kiitollinen, että heidän avullaan lasten koulunkäynti voi jatkua. Kehossa tuntuu monenmoista. Heräilen aikaisin. Päätä särkee. Niskat ovat jumissa. Yritys, jossa olen käynyt hieronnassa on suljettu, kuten myös joogakoulu, joiden avulla yleensä hoidan ja rentoutan kehoani. Kaiken tämän keskellä ostan ruusuja ja nautin niiden erikoisesta väristä ja paistelen lapsille herkullisia pannukakkuja.

Käsittelyvaiheessa en taida vielä olla, eikä siihen ole vielä pääsyä tilanteen jatkuessa epävarmana. Tähän vaiheeseen saattaa liittyä muisti- ja keskittymisvaikeuksia, ärtyneisyyttä ja sosiaalisista suhteista vetäytymistä. Käsittelyvaiheessa tapahtumaa ei enää kielletä, vaan sen käsitetään olevan muutoksineen ja menetyksineen totta. Ihminen alkaa olla valmis kohtaamaan tapahtuman kaikki ulottuvuudet ja oman muuttuneen tilanteensa. Tämän kollektiivisen kriisin erityispiirre tuntuu olevan myös se, että emme tiedä, miten kauan tämä kestää ja minkälaisia muutoksia ja menetyksiä se vielä elämäämme tuo. Joudumme olemaan epävarmuudessa, ja kun ehdimme vähän ymmärtää saamiamme ohjeita, tulee uusia. Käsittelyvaiheessa tulee tarve pukea tunteet ja tapahtumat sanoiksi. Keskustelu ystävien tai läheisten kanssa saattaa helpottaa surua ja ahdistusta monen kohdalla. Nyt on tärkeää etsiä etäkeinoja olla yhteydessä ystäviin ja läheisiin, kun emme voi kokoontua. Tällä hetkellä joka puolella ihmiset puhuvat koronatilanteesta somessa, puhelimessa ja lenkkipoluilla. Tapahtunutta voi käydä läpi itselle parhaalta tuntuvalla tavalla. Tilanteen tai asian läpikäyminen voi olla ajattelemista, muistelemista, puhumista, kirjoittamista, musiikin kuuntelua. Oletko jo nähnyt ja jakanut tuttujen ja läheisten kanssa hulvattomia videoita, lauluja ja kuvia koronaan liittyen? Minua nauru on auttanut ja rentouttanut, vaikka välillä pelottaa. Se on ollut tapa käsitellä tätä poikkeuksellista tilannetta. Aika moni on varmasti myös kävellyt ja ulkoillut, nauttinut luonnon ja vuodenaikojen seuraamisesta. Itse olen myös hakenut monenlaista tietoa asioista, ja nyt kirjoitan kokemuksistani tässä hetkessä. Nämä ovat minun tapojani käsitellä vaikeitakin asioita. 

Uudelleen suuntautumisen vaihe siintää tällä hetkellä jossain epävarmassa tulevaisuudessa. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa tapahtunut alkaa hiljalleen muuttua osaksi elämää ja kokemusta omasta itsestä. Tapahtunut voi jäädä arveksi, mutta sen kanssa pystyy elämään, eikä se ole mielessä jatkuvasti. Aina välillä tuska voi kuitenkin nousta pintaan, mutta elämässä on myös iloa, ihminen kykenee suuntautumaan tulevaisuuteen ja luottamus elämään palautuu. Suru ja ahdistus ovat lievittyneet niin, että ne eivät hallitse elämää joka hetki. Itselleen voi antaa taas luvan iloita ja olla armollinen, vaikka alkuun pieninä hetkinä. Toivoa tähän hetkeen tuovat uutiset muualta maailmasta siitä, että koronatilanne on lähtenyt helpottamaan ja rokotteita ja lääkkeitä siihen kehitetään. Ihmiset auttavat ja tukevat toisiaan monin tavoin. Usein mielessäni huokailen, kuinka toivon että arki taas palaisi takaisin. Varmaan itken ilosta kun lapset taas pääsevät kouluun ja harrastuksiin (myös muusta syystä kuin siitä, että perheen kanssa neljän seinän sisällä olo ja etäkoulun käynti on tuonut harmaita hiuksia). Asiat eivät enää palaa ennalleen. Maailma on muuttunut. Millä kaikilla tavoilla, sen näyttää aika.

Ohessa mukana materiaalia teille tutustuttavaksi voimienne mukaan. Psykologiliitto on tehnyt laajan kriisityön suosituksen, jossa on mukana on myös paljon artikkelilähteitä, jos niitä haluaa tutkia. Koska tilanne on poikkeuksellinen, meidän täytyy soveltaa tietoa ja pohtia miten otetaan huomioon, että olemme kaikki osa tapahtumia.

Kirjoittaja on Poijun vastaava psykologi Rauni Nousiainen.

Poijun sivuilla myös kirjoitukset kriisiaiheesta:

Mitä kriisi on ja miten auttaa siinä? 

Psykologiäidin mietteitä koronan äärellä

Muita aiheeseen liittyviä linkkejä:

Psykologiliitto: Psykologinen työ akuuteissa kriiseissä – suositus hyvistä käytännöistä