BlogiTiedotteet

Esittelyssä Poijun ammatinharjoittajat Aki Vainikainen & Fanny Skog

Poijun verkostoon kuuluu jo yli 700 psykologia ja teemme aktiivisesti yhteistyötä yli sadan psykologiammatinharjoittajan kanssa – ympäri Suomen! Poijun kautta voi työskennellä säännöllisesti sekä keikkaluontoisemmin, esimerkiksi tutkimuksia tehden. Tutustu ohesta kahteen Poijun ammatinharjoittajaan Fannyyn sekä Akiin.

Fanny ja Aki ovat mukana myös Poijun rekryinfossa 1.12. kertomassa omasta urapolustaan sekä kokemuksistaan Poijun kautta työskentelystä. 

Aki Vainikainen

Olen pitkän linjan psykologi Leppävirralta, Pohjois-Savosta. Olen työskennellyt psykologina mm. Puolustusvoimissa, ammatillisessa kuntoutuksessa ja kaikista pisimpään kehitysvamma-alalla.  

Tehtyäni pitkään virkatöitä, ajatus ammatinharjoittajuudesta alkoi tuntua houkuttelevalta vuoden 2017 tienoilla. Poijuun otin yhteyttä erään loman jälkeen, hieman työmotivaatiota juuri tuossa kohtaa keräillen. Muistaakseni googlasin hakusanoilla “psykologi” ja “ammatinharjoittaja”. Osumat viittasivat Poijuun ja siitä yhteistyö käynnistyi. Nyt olen toiminut jo kolme vuotta täysin työllistyneenä ammatinharjoittajana Poijun kautta. Poijun kautta olen saanut hienoja työtilaisuuksia kehitysvamma-alalta, terveydenhoidosta, ammatillisesta kuntoutuksesta sekä sivistystoimesta koulupsykologina. Itse olen valinnut pidempiä toimeksiantoja, mutta lyhyempikin keikkailu näyttää onnistuvan. 

Poijun yhteistyö on ollut minulle erittäin mieluisaa. Minulla on kokemus, että ammatinharjoittajista huolehditaan Poijussa poikkeuksellisen hyvin. Ammatinharjoittajan tilanteesta ollaan aidosti kiinnostuneita ja ongelmatilanteet pyritään ratkomaan nopeasti. Parasta kuitenkin on ollut, että itse voi keskittyä varsinaiseen työhön ilman stressaamista kilpailutuksista tai sopimuksista. 

Fanny Skog

Valmistuin psykologiksi Åbo Akademista kesällä 2019. Opiskelun ohella työskentelin Raide ry:llä ehkäisevän päihdetyön parissa, vierailin kouluissa ympäri Suomen ja pidin luentoja mm. riippuvuudesta ja kannabiksesta. Harjoittelun suoritin Ahvenanmaalla lasten- ja nuorten psykiatrisella vastaanotolla, ja jatkoin myös työskentelyä hetken samojen työtehtävien parissa harjoittelun jälkeen. Olen myös ehtinyt työskennellä Turun kasvatus- ja perheneuvolassa, sekä koulu- ja opintopsykologina Turussa mm. lukiossa, ammattikoulussa, ala-asteella ja eskarissa.

 

Tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisesti TYKS:in nuorisopsykiatrian vastaanotolla Turun työryhmässä, sekä ammatinharjoittajana Poijun, sekä oman toiminimen kautta.Pidän myös kursseja lasten ja nuorten psykologiasta ja lasten neurospykologiasta psykologian opiskelijoille Åbo Akademilla ja Åbo Akademin avoimen yliopiston kautta.  

Päädyin työskentelemään Poijun kautta vähän sattumien kautta keväällä 2021. Olin juuri irtisanoutunut vakituisesta työpaikasta koulu- ja opintopsykologina. Olin noin vuosi sitten perustanut oman toiminimen ja aika ei tuntunut riittävän niihin hommiin kokopäivätyön ohella. TYKS:illä vapautui osa-aikainen pesti, joten päätin olla rohkea ja katkaista ei-toimivan ja kuormittava työkuvion. Ajatuksena oli ottaa rennosti ja nähdä mihin tie kuljettaa. Samalla tuli mainos vastaan somessa Poijusta ja päätin tarttua tilaisuuteen ja sillä tiellä olen. Poijun kautta olen tehnyt ruotsinkielisiä tutkimuksia Tammisaarella ja Porvoossa  keikkatyönä ja uutena kuvioon on myös tullut kokonaiset päivät koulupsykologina Sipoossa. Haaveena on kohta tehdä töitä pelkästään ammatinharjoittajana Poijun ja oman toiminimen kautta.

Kaipaan vaihtelua, haasteita ja sitä, että saan hallita omaa työkalenteriani ja työkuormaani. Näin ollen tämä työkuvio sopii minulle erinomaisesti. 

Psykologipalvelu Poiju on osa Mehiläinen-konsernia. Mehiläisellä mielenterveyden ammattilaiset tekevät merkityksellistä työtä tukien asiakkaita mielen haasteissa. Panostamme voimakkaasti matalan kynnyksen avun tarjoamiseen sekä mielenterveyden palveluiden vaikuttavuuden parantamiseen. Asiakastyötä tukevat laadukkaat työvälineet ja tukiprosessit, vahva tietoturva, lisäkoulutukset ja kehittymismahdollisuudet sekä tiivis ja koko ajan kehittyvä yhteistyö mielenterveyden ammattilaisten välillä. Työ Mehiläisen mielenterveyspalveluiden ammattilaisena tarjoaa mahdollisuudet merkittävän työn tekemiseen ja kehittymiseen. 

Kun joukko lääkäreitä vuonna 1909 perusti Mehiläisen, heidän tavoitteenaan oli luoda parempaa terveyttä ja hyvinvointia Suomeen. Me mehiläiset jatkamme samaa työtä tänäänkin. Jos tunnet samoin, tule meille töihin. Meillä on elämä tehtävänä. 

Seuraa Poijua somessa:

Vastaa