Psykologit myös varhaiskasvatukseen

Varhaisen puuttumisen mantraa on hoettu psykologien keskuudessa ja yleisemminkin sosiaali- ja terveyspalveluissa jo pitkään, ja hyvä niin. Siihen nähden hiukan yllättävää on, että varhaiskasvatuspsykologien tarpeeseen on alettu herätä kunnissa vasta hiljattain. Psykologiliitto kyllä on jo useamman vuoden ajan ottanut tavoitteekseen psykologien saamisen varhaiskasvatukseen. Uuden yhtenäisen oppilas- ja opiskelijahuollon lain voimaan tultua 1.8.2014 ja taattua psykologipalvelut […]

Jännää – koulu alkoi taas

Elokuun aurinko porottaa koulun asfalttipihalle. Pihassa odottaa hikinen ekaluokkalainen, joka itselleen vieraaseen isottelevaan ja uhittelevaan tyyliin valittaa janoaan, jaksamattomuuttaan ja painavaa reppuaan. Hetken päästä reppu lentää ehkä hiukan draaman elkein maahan. Kotona koneen äärellä kuulokkeiden takaa tiuskahtelee teini, jonka eilinen hyväntuulisuus on taas muisto vain. Työpäivän hyvä flow antaa tilaa ärtymykselle. Päätäkin vähän särkee. Syksyn […]

Psykologi Anna-Maija Kuistio on aloittanut Poijussa

Kevään rekrytoinnissa meitä onnisti, kun saimme konttorillemme vahvistukseksi kokeneen ja innostuneen psykologin Anna-Maija Kuistion. Anna-Maijalla on pitkä työkokemus erityisesti lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelystä mm. perheneuvolassa, lastenpsykiatriassa ja koulupsykologina. Viimeisimpänä ennen Poijuun siirtymistään Anna-Maija työskenteli lastensuojelun saralla ja nyt meillä onkin Poijussa paremmat valmiudet kehittää jatkossa psykologipalveluitamme vastaamaan paremmin myös lastensuojelun vaativia ja kasvavia tarpeita. […]

Etsitkö sinäkin hyvää tyyppiä?

Etsitkö sinäkin hyvää tyyppiä? Tottakai etsit. Haluaisit rekrytoida henkilöitä, jotka tuovat työyhteisöön sekä sopivia taitoja että myönteistä ilmapiiriä. Kuka nyt haluaisi ottaa töihin nihkeitä ankeuttajia, joiden kanssa kaikki on hankalaa? Toivoisit varmaankin, että uusi työntekijä solahtaa tiimiin ilman suuria sopeutumisongelmia ja alun perehtymisen jälkeen tuottaa selkeää lisäarvoa yrityksellesi. Onko se sama ihminen jos kysytään sinulta, […]

Psykologipalvelu Poiju

Oppilaitoksen psykologi työskentelee osana verkostoa

Master Suomi ja Psykologipalvelu Poiju yhteistyöhön Eripuolilla Eurooppaa, Aasiassa ja Amerikassa toimivan Master Internationalin maayhtiö Master Suomi ja Psykologipalvelu Poiju käynnistävät yhteistyön henkilöarviointipalveluiden tuottamisessa. ”Yrityksille juuri oikeiden ihmisten palkkaaminen on menestymisen kannalta elintärkeää. Omien henkilöanalyysiemme, kykytestiemme ja nyt myös Poijun psykologien avulla voimme auttaa HR-ammattilaisia onnistumaan rekrytointiprosesseissaan.”, toteaa Master Suomen toimitusjohtaja Kirsi Laine. ”Psykologipalvelu Poijulle […]

Psykologipalvelu Poiju ja Noste Hyvinvointipalvelut yhteistyöhön

Master Suomi ja Psykologipalvelu Poiju yhteistyöhön Eripuolilla Eurooppaa, Aasiassa ja Amerikassa toimivan Master Internationalin maayhtiö Master Suomi ja Psykologipalvelu Poiju käynnistävät yhteistyön henkilöarviointipalveluiden tuottamisessa. ”Yrityksille juuri oikeiden ihmisten palkkaaminen on menestymisen kannalta elintärkeää. Omien henkilöanalyysiemme, kykytestiemme ja nyt myös Poijun psykologien avulla voimme auttaa HR-ammattilaisia onnistumaan rekrytointiprosesseissaan.”, toteaa Master Suomen toimitusjohtaja Kirsi Laine. ”Psykologipalvelu Poijulle […]

Mihin psykologeja muka työelämässä tarvitaan?

“Mihin psykologeja muka työelämässä tarvitaan?” Voisivatko psykologit tarjota organisaatiollenne jotain sellaista ainutlaatuista osaamista, mitä muiden ammattikuntien osaajat eivät hallitse? Mitä tuo osaaminen olisi? Miten organisaatiot voisivat parhaalla mahdollisella tavalla hyötyä työpsykologisesta osaamisesta? Kukkahattutäti, kallonkutistaja, ajatustenlukija. Siinä muutama esimerkki ihmisten stereotypioista psykologeja kohtaan. Mutta mitä muuta psykologit ovat kuin pelkkiä humaaneja ymmärtäjiä? Perinteisesti psykologien on ajateltu […]

Nopean henkilöarvioinnin anatomia

Nopean henkilöarvioinnin anatomia: tilaus perjantaina, raportointi maanantaina Monet työnantajat ovat tottuneet tilaamaan rekrytointeihin liittyviä soveltuvuusarviointeja, ja osaltaan myös alistuneet siihen, että tilauksesta toimitukseen kuluva aika voi pahimmillaan olla jopa useita viikkoja. Mitä jos tuo toimitusaika tilauksesta raportointiin olisikin aina enintään 48 tuntia? Psykologipalvelu Poijussa olemme onnistuneesti tuotteistaneet tällaisen ratkaisun. Tässä kirjoituksessa kerron, miten toteutamme monimenetelmäisen, […]